Jalkapallojaosto 2021

« aihelistaan

harkkapeli


  • nimimerkki

    jones

    18.3.2015 klo 17:15

    Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.
    tosiaankin pelattiin harkkapeli virkiän kolmosen joukkuetta vastaan eilen lapuan patruunassa. ottelu lopulta 6-2 virkiälle. ottelun avausmaalin iski kuitenkin kjv/kanu jyri ala-piirron tarkalla alanurkka laukauksella. virkiä kehitti tämän jälkeen painetta joka lopulta päättyi käsivirheeseen josta tasoitus pilkulta 1-1. ottelu jatkui hyvätempoisena ja yllättävän hyvin mustapaidat jaksoivat juosta virkiän tahdissa. virkiä siirty kuitenkini 2-1 johtoon hyvän sommitelman päätteeksi, maalissa kivikangas ei ollut aivan ajantasalla ja torjunta jäi puolinaiseksi. mustapaitojen hyvä prässi tuotti välillä sopivaa säpinää virkiän maalinsuulle eikä tasoitusmaalikaan ollut kaukana sillä kulmapotkusta puski ala-piirto vain hivenen ohi takakulmasta. virkiä tuli kuitenkin takaa ja pari maalia tulikin maalinedustilanteista ja näin tilanne 4-1. kapteeni metsärannan kannustama joukkue kuitenkin latasi kavennuksen 4-2: een kulmasta,,,villen kankaanpään kulman laittoi perille jyri ala-piirto,,oli nätti !! ottelun loppuhetkillä nähtiin vielä pari maalia virkiän toimesta ja näin loppulukemat 6-2. loppuunvetona voidaan todeta että yllättävän hyvin peli kulki vaikka välillä oltiinkin perässä juoksijan roolissa,,,mutta millä asenteella ja raivolla hommia tehtiin niin oli hienoa katseltavaa,,,ja juoksuvoimaa löytyi kyllä. nuoret juuso ja joona lingren sekä ville kankaanpää esittivät ihailtavaa pelaamista,,,kärjen ala-piirto oli kyllä positiivisin yllättäjä kahdella komealla maalilla. Mukana olivat Mv Kivikangas, pakit Kivikangas,Hakala,Innanen,Kumpu-Huhtala,,keskikenttä Metsäranta,Lingren,Kankaanpää,Sankelo,,piikis Ala-Piirto, Perälä,Lingren sekä Saarijärvi.

  • nimimerkki

    sisu vs apv

    24.3.2015 klo 14:24
    Sisu-Pallo/2 voitti APV:n harjoitusottelussa
    BY MIXU · 22.3.2015

    Sisu-Pallo/2 kohtasi sunnuntai-illan ratoksi kauden avausharjoitusottelussa APV:n Alavudelta, joka pelaa tulevalla kaudella myös Vaasan Viitosta Sisu-Pallo/2:n tavoin. SiPa otti ottelusta hallitun 4-1 (2-0) voiton, vaikka joukkueen otteet kautta ajatellen eivät vielä aivan parhaissa uomissa olleetkaan. Ajoittain oli nähtävissä jopa hyvin organisoituakin pallon liikuttelua ja harkittuja hyökkäyksien rakenteluja. Sisu-Pallo lähti päivän otteluun "täydellä kokoonpanolla", sillä joukkueen matkassa oli 18 -pelaajaa. Sisu-Pallon maalilla Pasi Hunnakko pääsi ottelussa aika helpolla muutamia APV:n hyökkäyksiä lukuunottamatta.

    Sisu-Pallon maaleista vastasivat Juuso Koskela, Petri Huttu, Aapo Metsä-Ketelä sekä Kari Kuronen.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
harkkapeli