Jalkapallojaosto 2021

« aihelistaan

Kutosen kausi avattu


  • nimimerkki

    jm

    11.5.2015 klo 22:16
    Miesten VI- divarin joukkue avasi kauden Ponnistuksen vieraana Lapuan kiviristin nurmella.
    Kotijoukkue siirtyi aluksi johtoon mutta Teemu Haapala laukoi tasoihin mallikkaalla vapaapotkulla. Mustapaidat siirtyivät 2-1 johtoon Antti Hakalan loistavan esityön jälkeen,,,maalin edestä löytyi vapaaksi jätetty Henri Mattila laukoen varmasti maalin kattoon. Toisella jaksolla alkoi sitten liike hiipumaan ja kotijoukkue tuli väkisin rinnalle ja lopulta vei ottelun 4-2 lukemin.
    Yllättävän hyvin mustapaidat pelasivat kun ottaa huomioon että suurin osa pelaajista ei ole palloon koskenut muutamaan vuoteen. Ensi viikolla onkin sitten kotiottelun vuoro joka pelataan Kortesjärven keskusnurmella keskiviikkona 20.5 klo 19.30

  • Jouni Mattila

    20.5.2015 klo 23:26
    Kutosen ottelut jatkuivat markin hyväkuntoisella nurmipinnalla,,vastassa Karhu Kauhajoelta. Ottelu vieraille oikeutetusti 2-5 (0-2) lukemin. Ensimmäisellä puoliskolla kotijoukkueen Antti Hakalalla oli maukas paikka viedä KJV johtoon mutta laukaus pienestä kulmasta valui tyhjiin. Karhun johtomaali tuli yksilösuorituksen päätteeksi alakulmaan. Taukolukemat 0-2 tuli kun kotijoukkueen purkupallo kimposi onnekkaasti vieraille. Toisella jaksolla maaleja nakuteltiin tasaiseen tahtiin,,kotijoukkueen kavennus tuli 61 minuutilla Antti Hakalan toimesta,,loppulukemat 2-5 laukoi kotijoukkueen Jussi Tuomaala jolla oli helppo työ tehdä maalinedustalta maalin. Molemmilla joukkueilla rinkissä 15 pelaajaa. KJV:n ottelut jatkuvat su.31.5 nurmoos

  • nimimerkki

    jones

    31.5.2015 klo 20:56
    Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.
    Kakkosjoukkue pelasi tänään nurmon pallokentällä Hyllykallion Hymyä vastaan hieman pehmoisella nurmella. Ottelu päättyi kotijoukkueen 3-2 (1-0) voittoon. Ensimmäisellä puoliskolla KJV joutui pelaamaan voimakkaaseen vastatuuleen joka vaikeutti pelaamista eikä syötöt meinannut mennä millään perille. Hymy yritti pistipalloilla keskeltä mutta pitkät pallot menivät usein VIlle Tuomaalalle asti. KJV: n Raido Pervellä oli loistava paikka viedä mustapaidat johtoon mutta laukaus lähietäisyydelta sivuverkkoon. Kotijoukkue iski jakson lopussa kerran paitsiolta haiskahtaneesta tilanteesta. KJV: llä oli paljon paikkoja mutta ne ratkaisevat laukaukset jäivät tekemättä. Toisella jaksolla Hymy siirtyi jo 2-0 johtoon kulmanjälkitilanteesta. Maalista ei kulunut kuin 3 minuuttia kun laidasta hyvän nousun tehnyt Daniels Lazebniks kavensi tilanteeksi 2-1 !! Hyvä paine jatkui kotijoukkueen päädyssä ja kymmenen minuuttia myöhemmin KJV tasoitti 2-2: een kun Jussi Tuomaala näytti laukaustehonsa,,pallo viuhui todella kovaa etukulmasta sisään. KJV: llä oli jatkossakin hyvä paine, paras paikka siunautui Aleksanteri Perälälle joka voimakkaaksi nousi laidasta yksinläpitilanteeseen mutta Hymyn maalivahti torjui tilanteen kuiviin. Ottelua oli jäljellä 7 minuuttia kun kotijoukkue iski loppulukemat 3-2...

  • nimimerkki

    peukkua

    10.6.2015 klo 16:11
    tsemppiä jätkät tämän illan peliin,,,vastassa on huippunippu pelaajia

  • nimimerkki

    nurmo

    10.6.2015 klo 23:17
    Pinkit Koirat kaatoi Kortesjärveltä Seinäjoelle makustaneen KJV2:n maalein 21-0. Ottelu pelattiin hyvässä säässä ja erinomaisessa hengessä. Kiitos KJV!

  • Jouni Mattila

    15.6.2015 klo 22:42
    Tervajoen futiskentällä kotijoukkue Kyvo aloitti vahvasti ja mätti 5 minuuttiin kaksi maalia ennenkuin mustapaidat saivat pikkuisen peliä aikaiseksi. Taukolukemat 3-0 kotijoukkueelle, Toinen jakso olikin sitten mustapaidoilta hyvää ja kavennusmaalikin saatiin aikaiseksi. Antti Hakalaa otettiin väärinottein viidentoista rajalla ja vapaapotkua antamaan Teemu Haapala joka kiskaisi illan komeimman maalin,,pallo vuodenvarmasti takayläkulmaan. Kotijoukkue iski paluupallosta 4-1 ja vielä iski KJV nopealla vastahyökkäyksellä 4-2 maalin viimeisteli Hakala Jussi Tuomaalan syötöstä. Enempää maaleja ei sitten aikaiseksi saatukaan joten pisteet kyröön. KJV: n ehdottomasti paras oli Hakala joka oli todella tehokkaalla pelipäällä

  • nimimerkki

    åke

    29.6.2015 klo 15:09
    kutosella viimeinen kevätkierroksen ottelu veskun opetus lapsia vastaan tänään markin nurmella,,,

  • nimimerkki

    Kshaujs

    29.6.2015 klo 21:27
    Vellun opetuslapsia,

  • nimimerkki

    raivo roonsa

    29.6.2015 klo 22:50
    illan kohokohta oli ku Reiska teki maalin,,,,sillä ei suurta merkitystä että hävittiin,,=)

  • nimimerkki

    pyh

    28.7.2015 klo 23:34
    ei näköjään riitä et johtaa 2-0

  • nimimerkki

    rr

    3.8.2015 klo 22:51
    se on siinä !!

  • nimimerkki

    Stt

    4.8.2015 klo 19:34
    juu ei se riitä kotijoukkue tuli takaa edelle ja vei kauden ensimmäiset pisteet 4-2 (0-1) lukemin.
    KJV: n maalintekijät Jussi Tuomaala 2 sekä Matti Loukola ja Lauri Tuomaala kerran. Kotijoukkueella maalipaikkoja runsaasti esim hukattu rankkari ! 5 tolppalaukausta ym. Vastustaja Lapuan Ponnistus meni toisella jaksolla jo 0-2 johtoon Mika Uusipaikan tarkalla laukauksella. Tuomaala latoi minuutin sisällä tasoihin 2-2: een ja vajaat kymppi myöhemmin Matti Loukola kiersi maalivahdin ja veti tyhjiin 3-2. Viimeisen niitin iski Lauri Tuomaala maalinedustalta 4-2 !!!

  • nimimerkki

    SS

    21.8.2015 klo 11:05
    lunta tupaan lukemin 8-0 eilen helsingbys,,,yllättävän taitava ryhmä komu oli,,parempi kun vitoses ;=)

  • nimimerkki

    naks ja kops

    1.9.2015 klo 22:36
    Viimeinen kotimatsi pelattiin tänään ja tuloksena murskaava voitto Jurvasta 8-4 lukemin. Illan komeetat olivat Sergii Savytskyi sekä Jussi Tuomaala,,äijät lato komiat hattutemput. Antti Hakala sekä Jussi Heimovirta viimeistelivät maalin mieheen. On se vaan mukavaa olla ylivoimainen ;=)

  • nimimerkki

    ravia

    3.9.2015 klo 22:25
    Kutosen pelit jatkuivat heti keskiviikkona Seinäjoella Raviradan nurmella vastassa VOP . KJV aloitti heti raakan pränssin ja seurauksena maalipaikkoja että kulmapotkuja tukuttain. Ottelua pelattu 16 min kun Sergii vie vieraat ansaittuun johtoon. 6 minuuttia myöhemmin tilanne jo 0-2 hienon kuvion päätteeksi Jussi Tuomaala puskee ohi maalivahdin,,maali kuin oppikirjasta. 38 min pelattu niin jälleen verkot töttöröllä,,,illan tehokkain Lauri Late Tuomaala niittaa vastustamattomasti ylämummoon ja näistä lukemista limulle. Toisen jakson alussa kotijoukkue hallitsee mutta maalipaikat joukkue ei pysty hyödyntämään sen sijaan 57 min Lauri Tuomaala näyttää kuinka pallo pistetään perille,,haltuunotto ja veto riman alle ! 0-5 maali syntyi 70 min kun Late veivaa parit pakit purkkiin ja nätti pallo pilkin kohdalle josta Antti Hakala vetää komeen. Kotijoukkuekin saa tehtyä parit mutta lopullisen niitin iskee Late 80 minuutilla ,,näin loppulukemat murskaava 2-6 !!

  • nimimerkki

    kentän reunalta..

    4.9.2015 klo 13:45
    ...Tuomaala Juzu , johtaa kutosen alaloppusarjan maalipörssiä. 8 lla.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Kutosen kausi avattu