Ateno avoin AM-erikoispitkä
![]() |
Kortesjärven Järvi-Veikot järjestää 22. heinäkuuta 2023 Lappajärven Hanhivuorella erikoispitkän matkan kansallisen suunnistuskilpailun, joka on samalla Etelä-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailu. Järjestämispaikan sijainti ilmenee iltarastiohjelmasta.
Kartoittajan ennakkoja
Maasto on valtaosaltaan erittäin helppokulkuista hiekkakangasta. Monin paikoin kasvaa väljää mäntymetsää, jossa kilpasuunnistaja saa paukuttaa niin kovaa kuin kintuista lähtee ja jossa patikoijakin etenee vaivatta. Lappajärven Tuikasta alkavan metsäautotien lisäksi aluetta halkoo Kortesjärvi-seuran rakentama retkeilyreitti nimeltä Leipätie, joka kulkee Lappajärven Kivitipusta Pedersören Ilveskivelle jatkuen Saukkoreitti-nimisenä edelleen kohti Pietarsaarta. Hanhivuoren läheisyydessä on seuran pystyttämä näkötorni, joka näkyy myös maastossa kauas.
Muita polkuja tai uria ei ole liikaa, vaan suunnistuksesta voi löytää ihan erämaatunnelmaa. Karttaa piirtäessäni löysin maastosta yhdeksän hirvieläimen jättösarvea. Alueella on jopa lähes sadan hehtaarin palstoja, joten metsänhoitotöistä syntyneitä kasvillisuusrajojakin on tavallista vähemmän.
Loogisesti maasto jakautuu kolmeen suuralueeseen: Hanhivuoren seutuun lännessä, Taniaisenkallioon pohjoisessa ja Hanhinevaan idässä. Hanhinevan itäpuolellakin on vauhdikasta hiekkakangasta, mutta varmasti kokonaisuutena nautittavinta suunnistus on kartan itä- ja pohjoisosissa, missä vauhtimaastot yhdistyvät pienipiirteisiin avokallioalueisiin. Kallioalueiden ja hiekkaharjanteiden välissä on myös soita, tiheikköjä ja varvikkoalueita, joten reitinvalinnoilla on merkitystä. Pohjalaisittain huomattavia ovat myös enimmillään kolmenkymmenenviiden metrin korkeuserot.
Jääkauden virtaussuunnan mukaisesti alueen luoteisrinteet ovat rikkonaisia ja kaakkoisrinteet irtoaineksen tasoittamia. Kartan itäosassa Taniaisenkallion kaakkoispuolella pohja on hiukan muhkuraisempaa, eikä yhtä mukavaa jalalle kuin hiekkakankaat muualla.
Pauli Ojanperä