Yöcupin osakilpailu 20.9.2023

Etelä-Pohjanmaan yöcupin ensimmäinen osakilpailu

Järvi-Veikot järjestää EPSU:n yöcupin avausosakilpailun keskiviikkona 20.9.2023.

Kilpailukeskus sijaitsee Seppo Hirsimäen pihapiirissä Kortesjärven Ylikylässä osoitteessa Vistintie 164 (Karttapaikka, Google Maps), jonne on opastus Vistintien liittymästä kantatieltä 63. Kauhavalta opastuksen alkuun on matkaa noin 14 kilometriä.  Autot pysäköidään pihaan ja tien varteen.

Maasto on peltojen halkomaa paikoin pienipiirteistä avokallio- ja kangasmaastoa. Kilpailukeskus sijaitsee 3444 metrin etäisyydellä Lakia-Jukolan harjoittelukieltoalueen reunasta. Kartta on uusi, kuluvana vuonna valmistunut. Kartan tulostusmittakaava on kaikilla radoilla 1:7 500. Ratamestarina toimii Jaakko Niemistö. Radat ulottuvat osittain Eskonmäen maastoon. Rasteilla ei ole heijastimia. Kilpailijoiden kannattaa huomioida ojien ylityskohdat nyt, kun on satanut paljon.

Radoille lähdetään väliajoin olosuhteiden mukaan pimeän tultua noin kello 20.30–21.00. Lähtöpaikka on 300 metrin päässä kilpailukeskuksesta. Maali on kilpailukeskuksessa. Tulokset rastiväliaikoineen julkaistaan tällä verkkosivustolla.

Kilpailuun voi ilmoittautua kilpailupaikalla tai mielellään sähköpostilla 19.9. mennessä osoitteeseen jarviveikot@gmail.com. Tarvittavat tiedot ovat kilpailijan nimi, seura, rata ja Emit-kortin numero. Osallistumismaksun 5 euroa voi suorittaa vain käteisellä. Alle 16-vuotiailta ei peritä maksua.

Radat

  • A-rata n. 5,0 km
  • B-rata (naisten yöcup-rata) n.3,0 km
  • C-rata n. 2km

Kilpailukeskuksesta saa maksua vastaan virvokkeita​. Pesupaikkaa ei ole, mutta kilometrin päässä valtatien toisella puolella on Kortesjärven uimaranta. Uimarannalla ei ole valaistusta.

 

Tervetuloa!

KJV / suunnistusjaosto

ratakartat