KINKKUSULAA 2018


Tämän vuoden kinkkusulaa on jälleen pelattu ja saatiin myöskin uusi voittaja nimikelistaan. Lappajärveltä tullut joukkue nimeltään Rupusakki vei niukasti yhden pisteen erolla toiseksi sijoittuneen Dj Alligator Seinäjoelta. Rupusakki oli viime vuonna ensimmäistä kertaa mukana ja heti toisena vei sitten voiton edukseen. Joukkue oli vahvistunut todella paljon joka näkyi myös kentällä. Joukkueen kapteeni Eero Kivipuro oli tyytyväinen päivän peleihin ja tykkäsi muutenkin tästä Tapaninpäivän kinkkusulaa puulaakista. Ennen palkintojen jakoa pidettiin hiljainen hetki edesmenneen Hannu Vainionpään muistoksi. Vainionpää muutti Kortesjärvelle 2000 ja toi samalla futsalin pelaamisen. Vuonna 2001 järjestettiin ensimmäinen puulaaki johon Hannu Vainionpää lahjoitti kiertopalkinnon. Jalkapallo ja futsal oli Hannulle kaikki kaikessa tuoden samalla pienelle paikkakunnalle uutta nostetta pelaamiseen ja harrastamiseen. Yksi oli myöskin jalkapallotenniksen tuominen jota pelataan tänäkin päivänä liikuntasalilla. Itse turnaukseen vielä että Seinäjoelta tuli myöskin toinen joukkue nimeltään Seinäjoki Yuong Icons Elias Kulmalan johdolla. Nuori joukkue pääsi päivän mittaan vauhtiin napaten myöskin muutaman voiton. 


 

 

 

 

Voittajien on helppo hymyillä turnauksen päätyttyä. Joukkueen saldo oli 4 voittoa 2 tasapeliä sekä pyöreä nolla tappiota. Maalissa pelannut Waltteri Kylkisalo oli joukkueen tukipylväs ottaen muutamia loistotorjuntoja ratkaisuotteluissa. Eero Kivipuro näytti että pelimiehen taidot eivät ole minnekkään kadonneet, napakat syötöt osuivat tarkasti kaverin jalkaan ja pääsihän maestro heiluttamaan myöskin verkkoja vanhaan malliin !! Joukkueessa oli myöskin Eeron lisäksi kokeneita jyriä nimeltään Jukka Salo sekä Marko Kontiainen. Nuorilta löytyi myöskin vahvaa voimaa kun Ossi Kivipuro joka pelasi viime vuonna liigaa futsalissa Ruutupaitojen paidassa. Aleksi Pöntinen oli myöskin vahvasti päivän aikana esillä, Pöntinen pelasi viime kaudella SJK Akatemiassa. Peltolan tutkapari oli myöskin pelipäällä, vauhtia oli ja vaarallisia tilanteita ;=)

Joukkueessa pelasivat vasemmalta ylhäältä Ossi Kivipuro, Jukka Salo, Eemeli Alanen, Aleksi Pöntinen, Mv Waltteri Kylkisalo sekä joukkueenjohtaja Vesa Alanen,,,vasemmalta alhaalta Marko Kontiainen, Kapteeni Eero Kivipuro, Antti Peltola, Anna Peltola, Roope Kultalahti sekä voittajapalkinto hyppysissä Waltteri Latvala.

ONNITTELUT  !!

Dj Alligator petrasi viime vuoden sijoitustaan reippaasti napaten hienosti hopeatilan. Joukkueelta jäi varmasti viime vuodesta hampaan koloon kun jäivät niukasti ulos mitaleilta. Joukkue esitti nyt vahvaa ja ennen kaikkea varmaa pelaamista jota oli myöskin hienoa seurata. Maalissa pelannut Antti Hakala oli myöskin uskomattoman varma tolppien välissä tuntui välillä olevan ettei sinne mee mikään ;=) Päivän tiukin että myöskin kuumin ottelu oli kun joukkue kohtasi turnauksen voittaneen Rupusakin. Tästä pelistä ei tunnetta puuttunut ja pelissä mentiin kyllä päästä päähän rajusti, ottelu päättyi kuitenkin sopuisasti 1-1 lukemiin. 

 

Joukkueessa pelasivat vasemmalta Kai Koski, Tomi Rantala, Mikko Pellinen, Kapteeni Juho Puroaho, Jyri Ala-Piirto, Aleksanteri Perälä sekä Mv Antti Hakala

Jaetulle kolmannelle tilalle pelasi paikallinen Jägermaister jolle sijoitus oli mannaan kuivien vuosien jälkeen ;=) Joukkue oli myöskin vahvistunut viime vuodesta sillä Sami Finnilä toi vankkaa kokemusta Monkuloiden riveistä. Jägermaister oli varsin hyvässä vaudissa alkupäivästä ja näytti joukkue taistelee jopa voitosta mutta loppupäivän pelit eivät sitten riittäneet kuin jaetulle kolmannelle tilalle josta kuitenkin saadaan olla ylpeitä. Joukkueen nuorin pelaaja Antti Takala näytti että nuoresta iästä huolimatta pallo että mies liikkuivat ihaltavan kevyesti. Takala pelaa kesäisin SJK U 16 joukkueessa. 

Joukkueessa pelasivat vasemmalta ylhäältä Ahmes Shide, Markku Takala, Pentti Pitkäranta, kapteeni Jouni Mattila, Matti Loukola, Juha- Matti Sarkaranta, Ali Hamid Zainalbdin,,,alhaalta vasemmalta Antti Takala, Mv Gler Too sekä Sami Finnilä

Seinäjoki Yuong Icons tuli uutena joukkueena puulaakiin. Nuori joukkue toi mukavan lisäripauksen sarjaan. Joukkueen pelaajat pelaavat U 17 SJK: n ryhmässä. Alun totuttelun jälkeen poikien peli vapautui ja lopussa nähtiinkin sitten hienoja sommitelmia. Aleksi Kulmala toimi joukkueen veturina. 

Joukkueessa pelasivat vasemmalta Elias Kulmala, Arttu Keskinen, Aleksi Luoma, Joona Lingren sekä Konsta Kivipelto

Nuestro Sexo de Familia petraa vuosi vuodelta sijoitustaan. Myöskin tämä joukkue sai muutaman vahvistuksen edellisvuosiin. Jarkko Ojala, Ari Mäenpää, Esa Saarijärvi sekä Salla Ojala. Joukkueen maalissa pelannut Joni Pirttinen oli joukkueelle kaikki kaikessa ja piti monessa pelissä joukkuetta kasassa. Jarkko Ojalan että Ari Mäenpään tulo viimeisiin otteluihin toi joukkueeseen selvästi uutta eloa. Hattua täytyy myös nostaa kolmelle naispelaajalle Helena Hakalalle, Roosa Ojalalle sekä Salla Ojalalle jotka veivät välillä äijiä kaffeelle aika komeesti ;=). Joukkueen paras sijoitus tähän mennessä !!

Joukkueessa pelasivat vasemmalta ylhäältä Esa Saarijärvi, kapteeni Antti Hakala, Pekka Järvinen, Jussi Heimovirta, Mv Joni Pirttinen,Ari Mäenpää, Jarkko Ojala,,,alhaalta vasemmalta Helena Hakala, Roosa Ojala sekä Salla Ojala

Kestomenestyjiin kuuluva ryhmä Evi City Stars Evijärveltä oli jälleen mukana pelaten päivän aikana montaa tiukkaa vääntöä. Päivän paras ottelu oli kisan voittanutta Rupusakkia vastaan jossa nähtiinkin sitten ehkä turnauksen hienoin maali. Eville kulmapotku jota antamaan Jesse Mikkola joka nostaa pallon koko pelaajiston taakse ja sieltä Sami Paalanen räväyttää kyllä sellaisen Pommin että huh huh !! Paalanen oli muutenkin tehokas ollen pistepörssin kolmantena. Myöskin tässä joukkueessa maalivahtina pelannut Joonas Mikkola esitti upeita torjuntoja. Ja mikä hienointa tässäkin joukkueessa pelasi kaksi naispelaajaa. Jesse Mikkolan luotsaama joukkue voi olla päivän peleihin tyytyväinen ja lupasivat olla myöskin ensi vuonna mukana.

Joukkueessa pelasivat vasemmalta ylhäältä Jani Paalanen, Sami Paalanen, Juuso Mikkola, Mv Joonas Mikkola, Joanna Mikkola,,alhaalta vasemmalta Reetta Peuraniemi sekä kapteeni Jesse Mikkola

Kanta Kauhavalta iskeytyikin sitten joukkue nimeltään Matti Nykänen. Sami Tyynismaan johtama ryhmä oli mukavan kepeällä asenteella matkassa ja olivat hankkineet todella hienot pelipaidat jossa oli Matti Nykänen tonttulakki päässä,,siitä isot peukut joukkueelle. Vaikka ei pistepussi karttunut niin ainakin pelaajilla oli hauskaa ja pojat nauttivat puulaakista kaikin siemauksin. Pistepörssin kahdeksas Topias Pienisaari tykitti todella upeita maaleja ollen muutenkin pelipäällä. Heikki Heikkilä oli myöskin vauhdissa sillä missä todellakin tapahtui niin siellä oli kukas muu kuin Heikkilä pääosissa ;=) 

 

Joukkueessa pelasivat ylhäältä vasemmalta Roni Pykäri, Samuel Kovanen, Heikki Heikkilä, Eero Prusti, Aatu Pöllänen, Topi Kankaansyrjä, Antton Sankelo,,,alhaalta vasemmalta kapteeni Sami Tyynismaa, Mv Viljami Finnilä sekä Topias Pienisaari

Sarjataulukko 2018

1

Rupusakki

6

4

2

0

21-5

14

 

2

Dj Alligator

6

4

1

1

20-7

13

 

3

Jägermaister

6

2

2

2

12-12

  8

 

3

Seinäjoki Yuong Icons

6

2

2

2

12-12

  8

 

4

Nuestro Sexo de Familia

6

2

2

2

  7- 9

  8

 

5

Evi City Stars

6

1

3

2

11-13

  6

 

6

Matti Nykänen

6

0

0

6

 7- 32

  0

 

 

PISTEPÖRSSI

 

PELAAJA

OTTELUT

MAALIT

SYÖTÖT

YHTEENSÄ

1

Juho Puroaho Dj Alligator

6

4

6

10

2

Jyri Ala-Piirto  Dj Alligator

6

6

1

  7

3

Sami Paalanen Evi City Stars

6

4

3

  7

4

Joona Lingren Seinäjoki Yuong Icons

6

4

2

  6

4

Tomi Rantala  Dj Alligator

6

4

2

  6

4

Mikko Pellinen Dj Alligator

6

4

2

  6

4

Arttu Keskinen Seinäjoki Yuong Icons

6

4

2

  6

5

Topias Pienisaari Matti Nykänen

6

4

1

  5

6

Eero Kivipuro Rupusakki

6

3

2

  5

7

Roope Kultalahti Rupusakki

6

1

4

  5

7

Konsta Kivipelto Seinäjoki Yuong Icons

6

1

4

  5

8

Antti Peltola Rupusakki

6

4

0

  4

9

Elias Kulmala Seinäjoki Yuong Icons

6

3

1

  4

9

Jukka Salo Rupusakki

6

3

1

  4

10

Aleksi Pöntinen Rupusakki

6

2

2

  4

10

Ossi Kivipuro Rupusakki

6

2

2

  4

10

Kai Koski Dj Alligator

6

2

2

  4

10

Ali Hamid Zainalabdin Jägermaister

6

2

2

  4

10

Antti Takala Jägermaister

6

2

2

  4

11

Eemeli Alanen Rupusakki

6

1

3

  4

12

Matti Loukola Jägermaister

6

3

0

  3

12

Jarkko Ojala Nuestro Sexo de Familia

3

3

0

  3

13

Juha- Matti Sarkaranta Jägermaister

6

2

1

  3

13

Juuso Mikkola Evi City Stars

6

2

1

  3

13

Jani Paalanen Evi City Stars

6

2

1

  3

14

Jesse Mikkola Evi City Stars

6

1

2

  3

14

Ari Mäenpää Nuestro Sexo de Familia

3

1

2

  3

15

Anna Peltola Rupusakki 

6

2

0

  2

15

Waltteri Latvala Rupusakki

6

2

0

  2

16

Roni Pykäri Matti Nykänen

6

1

1

  2

16

Ahmed Shide Jägermaister

6

1

1

  2

16

Samuel Kovanen Matti Nykänen

6

1

1

  2

17

Esa Saarijärvi Nuestro Sexo de Familia

6

1

0

  1

17

Jussi Heimovirta Nuestro Sexo de Familia

6

1

0

  1

17

Marko Kontiainen Rupusakki

6

1

0

  1

17

Sami Tyynismaa Matti Nykänen

6

1

0

  1

17

Markku Takala Jägermaister

6

1

0

  1

17

Helena Hakala Nuestro Sexo de Familia

6

1

0

  1

18

Reetta Peuraniemi Evi City Stars

6

0

1

  1

18

Waltteri Kylkisalo Rupusakki

6

0

1

  1

18

Aleksanteri Perälä Dj Alligator

6

0

1

  1

18

Sani Finnilä Jägermaister

3

0

1

  1

18

Antton Sankelo Matti Nykänen

6

0

1

  1

18

Joonas Mikkola Evi City Stars

6

0

1

  1

18

Joanna Mikkola Evi City Stars

6

0

1

  1

18

Salla Ojala Nuestro Sexo de Familia

6

0

1

  1

18

Heikki Heikkilä Matti Nykänen

6

0

1

  1

18

Aleksi Luoma Seinäjoki Yuong Icons

6

0

1

  1

 

     
      
      
      
      
      

 

liukutaklaukset ovat kokonaan kielletty !!!!

Kinkunsulatuksen pelisäännöt !! Peliaika 1 x 12 min juoksevalla ajalla. Kentän rajat ovat seuraavat, päätyrajana toimii mustat päätyrajaviivat sekä seinät toimivat sivurajoina. Pallon osuessa kattoon peliä jatketaan sivurajapotkuna. Kulmapotku annetaan normaalisti kulmasta. Vapaapotkuissa sekä sivurajapotkuissa vastajoukkueen pelaajan täytyy olla 3 metrin etäisyydellä pallosta. Maalia ei hyväksytä suoraan rajapotkusta. Maalivahdin heitto saa ylittää puolenkentän. Maalia ei hyväksytä suoraan maaliheitosta.Mikäli maalivahti avaa pelin joko heittämällä tai sivurajapotkulla tulee pallon koskea vastajoukkueen pelaajaan ennen kuin se voidaan palauttaa maalivahdille muuten seuraa epäsuoravapaapotku . Pelataan normaalisti 1 + 4 kentällisin. Osallistumismaksu on 5 e per pelaaja. Tervetuloa sulattelemaan. Paikalla kahvin myyntiä sekä muuta pientä syämistä mutta ei kinkkua.Jokainen pelaaja vastaa omasta vakuutusturvastaan.

Kivipuro nostamassa voittajan maljaa 

Se on siinä !! Joukkue pääsi tuulettamaan oikein kunnolla turnauksen voittoa

Rupusakki päivän ensimmäisessä yhteiskuvassa. Kyllä näkee että kaikki odottaa jo pelien alkua,,,pientä jännitystä ilmassa ;=)

Päivän tirehtöörit Ringo Lingren sekä Jorma Harju. Kaverukset pitivät pöytäkirjaa ja muutenkin jöötä että kaikki hoituu kuin pitääki. Isot Kiitokset 

Rupusakki juonittelee kulmapotkusta kuviota,,Roope antaa ja Salon Jukka ohjaa että pistä tänne niin mä teen ;=) Peltolan Antti myös valppaana. Evi Cityn nelikkö oli kyllä niin tiiviisti ryhmittynyt ettei tilanteesta sen vaarallisempaa. Joona Lingren tuomitsi varmasti

Tilanne Alligartor vs Nuestro ottelusta. Purtsi putsaa tossunpohjia että pääsis taas maalintekoon. Purtsi vei tämän vuoden pistepörssin voiton aika selkeesti. 

Matti Nykänen vs Alligator pelin aloituspotku lähdössä. Nykäsen joukkueen hyvä pelihuumori näkyy kyllä jokaisen kasvoilta. Alligator vei ottelun lopulta 8-2 lukemin

Sama ottelu ja nyt on täys vauhti päällä,,

Koski valmiina puolustamaan,,Evi City puskee päälle. Ossi Kivipuro ihastui tuomarina olemisesta :=)

Päivän kiintoisin,,vauhtisin,,kiihkein kamppailu Rupusakki vs Dj Alligator joka päättyi 1-1 lukemiin

Puroaho näyttää mallia kunnon hämystä, Rantala oppinut jo tuntemaan että kyllä se jalkaan tulee

Seinäjoki Yuong Icons vs Alligator ottelu vauhdissa,,Kaitsu hyvässä vartioinissa

Rupusakki ottaa kunnon alkulämmöt tärkeään matsiin

Alligatoreilla myös kunnon lataus

Seinäjoen nuorilla pelaajilla jalka liikkui vauhdikkaasti mitä pidemmälle pelit etenivät

Homma hoidossa 

Pienisaari laukonut pallon perille,,Pellinen myöntää et sinne meni ;=)

Ojala turvaa pohjia,,Pirttinen kattoo etteihän täs hätiä 

OTTELUOHJELMA 2018

                                                                                                                                          Lopputulos

klo 11.00          Evi City Stars              -          Matti Nykänen                                                4-3

klo 11.15          Jägermaister               -          Nuestro Sexo Amor de Familia                      0-0

klo 11.30          Rupusakki                   -          Seinäjoki Yuong Icons                                    3-0

klo 11.45          Dj Alligator                  -          Evi City Stars                                                   2-0

klo 12.00          Matti Nykänen            -          Jägermaister                                                    0-6

klo 12.15          Nuestro Sexo             -          Rupusakki                                                        0-3

klo 12.30          Seinäjoki Yuong         -          Dj Alligator                                                       2-3

klo 12.45          Evi City Stars             -          Jägermaister                                                    2-3

klo 13.00          Matti Nykänen            -          Nuestro Sexo                                                  1-2

klo 13.15          Rupusakki                  -          Dj Alligator                                                      1-1

klo 13.30          Evi City Stars             -          Seinäjoki Yuong Icons                                    1-1

klo 13.45          Jägermaister              -          Rupusakki                                                      1-3

klo 14,00          Dj Alligator                 -          Matti Nykänen                                                 8-2

klo 14.15          Nuestro Sexo            -          Evi City Stars                                                   1-1

klo 14.30          Seinäjoki Yuong        -          Jägermaister                                                    1-1

klo 14.45          Rupusakki                 -          Matti Nykänen                                                  8-0

klo 15.00          Dj Alligator                -          Nuestro Sexo                                                   0-1

klo 15.15          Evi City Stars            -          Rupusakki                                                        3-3

klo 15.30          Seinäjoki Yuong        -          Matti Nykänen                                                  4-1

klo 15.45          Jägermaister             -          Dj Alligator                                                        1-6

klo 16.00          Nuestro Sexo            -          Seinäjoki Yuong                                               3-4