Kinkkusulaa-puulaaki 2014

 JOUKKUEET:

 MIGHTY DICKS

 EVI CITY STARS

 DJ ALLIGATOR

 FC PIIMÄPOHKEET

 SEXO AMOR DE FAMILIA

 KANTA KAUHAVA

 MULLI AND THE BOYS

 JÄGERMAISTER

 Tämän vuoden mestarit Dj Alligator yhteiskuvassa. Joukkue esitti päivän aikana kuinka sitä futsalia oikein pelataan. Turnauksen finaaliottelu Dj Alligator vs Evi City Stars oli päivän kohokohta, ottelu oli hyvätasoinen ja tasainen. Alligator venyi lopulta 4-2 voittoon, ottelu oli pitkään lukemissa 2-2 kunnes Mikko Pellinen vei 3-2: een,, lopullisen niitin iski AP Väljä maalinedustalta 4-2

Joukkueessa pelasivat Juho Mäki-Maunus,Ari-Pekka Väljä,Aleksanteri Perälä,joukkueen johtaja Juho Puroaho,Mv Jyri Alapiirto sekä Mikko Pellinen

 Evi City Stars otti tänä vuonna hopeatilan. Joukkue pelasi onnistuneen turnauksen. Pietarsaaren Jaron liigajoukkueen pelaaja Antti Palohuhta erottui edukseen ollen tosi vahva joka matsissa. Mainitsemisen arvoista oli myöskin Joanna Mikkolan hyvät peliotteet. Joukkueessa pelasivat. Juuso Mikkola, Joanna Mikkola,Jesse Mikkola,Jani Paalanen,Sami Paalanen, Mv Joonas Mikkola sekä Antti Palohuhta.

 Olli Kankaanpään luotsaama Kanta Kauhavan joukkue oli totuttuun tapaan vahva sillä joukkue napsi voittoja tasaiseen tahtiin. Joukkue taipui hopea kamppailun tiukasti Evi City Stars joukkueelle 1-0. Maalissa pelannut Raido Perve sai välillä taputuksia uskomattomista venytyksistä. Seppo Innasen otteet myöskin oli joukkueen parasta antia.

Joukkueessa pelasivat: Seppo Innanen,Juha Kivikangas,Matti Rajaniemi,Henri Rintala,Antti Järvinen,Tuomo Rintala,Mv Raido Perve,Lauri Jääskeläinen sekä joukkueen johtaja Olli Kankaanpää

 FC Piimäpohkeet oli todellinen piristusruiske turnauksessa. Osa pelaajista pelaa SJK: n junioreissa ja sen huomasi poikien tekniikassa,,,kaikki osoittautuivat nuoresta iästä huolimatta todellisiksi pelimiehiksi.Maalissa pelanneet Juuso Lingren sekä Oskari Aunula onnistuivat myöskin tolppien välissä esittäen muutaman paraatitorjunnan. Joukkue nappasi turnauksessa mallikkaasti neljännen tilan !!

Joukkueessa pelasivat : Heikki Mäkipernaa, Ville Kankaanpää,Juuso Lingren,Tatu Ihanamäki,edessä vasemmalla Samuli Nahkala,Oskari Aunula sekä Eemeli Ylitalo

 Viime vuoden voittajajoukkue Mighty Dicks poti pahaa mestaruuskrapulaa sillä päivä meni hyvästä alusta huolimatta pahasti penkin alle. Yhdellä vaihtopelaajalla turnauksen pelanneella miehistöllä alkoi jalka painamaan mitä pidemmälle turnaus eteni. Turnauksessa vasta viides tila. Joukkueessa pelasivat Roni Lindholm,Tero Ylikoski,Ari Mäenpää,Mv Ville Tuomaala,Jussi Tuomaala sekä Matti Loukola

 Mulli and the boys paransi huimasti sijoitustaan viime vuodesta. Härmälääset pelasi veren maku suussa niin että verta oli jopa polvissa asti. Maalissa pelannut Ekola esitti välillä uskomattomia venytyksiä !

Joukkueessa pelasivat: Jukka Mäkelä,Tommi Mäki,Mikko Penninkangas,Teemu Haapala,Mv Jani Ekola,Sami Mäenpää sekä edessä joukkueen johtaja Risto Kujanen

 Jägermaister pelasi totuttuun tapaan vaihtelevasti. Vasta turnauksen lopussa alkoi löytyä oikeat sävelet ja tulihan se voittokin lopussa. Joukkueen sijoitus seitsemäs

Joukkueessa pelasivat Jouni Mattila,Pentti Pitkäranta,Joonas Mattila,Juha-Matti Sarkaranta,Lauri Saarijärvi,Henri Mattila edessä Antti Peltola sekä Mv Pekka Kivikangas

 Nuesrto sexo amor de familia otti kunniakkaan kahdeksannen tilan. Antti Hakalan luotsaama joukkue oli matkassa todellisella puulaakihengellä, jokainen antoi kyllä kaikkensa joka ottelussa. HYVÄ ASENNE !!

Joukkueessa pelasivat: Simo Hailo,Jukka Erkinheimo,Joni Pirttinen,Antti Isomäki,Valtteri Patana,Mv Esa Saarijärvi,Antti Hakala. edessä Riina Pirttinen sekä Pekka Järvinen,

JOUKKUE

OTTELUT

VOITOT

TASAPELI

HÄVIÖT

MAALISUHDE

PISTEET

DJ ALLIGATOR

7

7

0

0

28-11

21

EVI-CITY STAR

7

6

0

1

20-8

18

KANTA KAUHAVA

7

5

0

2

18-9

15

FC PIIMÄPOHKEET

7

2

2

3

18-20

8

MIGHTY DICKS

7

2

1

4

19-27

7

MULLI AND THE BOYS

7

1

3

3

14-18

6

JÄGERMAISTER

7

1

1

5

14-22

4

NUESTRO SEXO AMOR

7

0

1

6

11-27

1

 

 

OTTELUTULOKSET 

 

 

MIGHTY

JÄGERM

2-1

SEXO

EVI CITY

0-1

ALLIGATOR

MULLIT

3-1

POHKEET

KANTA

0-3

SEXO

MIGHTY

3-5

JÄGERM

EVI CITY

1-3

POHKEET

ALLIGATOR

0-3

MULLIT

KANTA

0-1

MIGHTY

EVI CITY

2-5

ALLIGATOR

JÄGERM

2-1

SEXO

POHKEET

1-4

MULLIT

EVI CITY

0-5

KANTA

MIGHTY

3-2

SEXO

ALLIGATOR

3-6

JÄGERM

POHKEET

4-4

MIGHTY

MULLIT

3-3

ALLIGATOR

EVI CITY

4-2

KANTA

SEXO

3-0

POHKEET

MULLIT

2-2

JÄGERM

KANTA

1-5

MIGHTY

ALLIGATOR

1-5

EVI CITY

POHKEET

3-1

SEXO

MULLIT

3-3

KANTA

ALLIGATOR

3-5

JÄGERM

MULLIT

1-5

POHKEET

MIGHTY

7-4

EVI CITY

KANTA

1-0

 

 SEXO                             JÄGERM        1-5

 

 Tässä vaiheessa Alligator vain haaveili turnauksen voitosta

 Vauhdikas oli Kanta Kauhavan ja Piimäpohkeitten ottelu. Rajaniemi Matti katselee pelimiehen silmällä mitä Ville Kankaanpää meinaa. Taustalla Jääskeläinen on valmis spurttaamaan. Järvinen pitää Heikin aisoissa =) Jesse Mikkola tuomitsi mallikkaasti. Ottlu päättyi Kanta Kauhavalle 3-0

 Mighty Dicksin ja Nuestro Sexon ottelu päättyi Dicksille lukemin 5-3. Loukola ja Lindholm odottelee että Mäenpää nappaa pallon Hakalalta. Olli seuraa silma tarkkana tilannetta

 Mullit vastaan Kanta Kauhava oli tasainen vääntö. Kauhava vei ottelun lopulta Seppo Innasen osumalla 1-0.

 Sexo vastaan Piimäpohkeet oli yleisöön menevä kamppailun mikä lopulta päättyi nuorten piimäpohkeitten voittoon lukemin 4-1. Pohkeitten maalissa venyi upeasti Juuso Lingren

 Ari-Pekka Väljä ei pahemmin ressannut tuomaritehtävissä, puhalsi sen mitä pitikin.

 Viime vuoden finaaliottelijat Mighty Dicks ja Kanta Kauhava pelasivat jälleen tiukan väännön jonka Kauhava voitti  3-2. Maalissa pelannut Raido " Reiska" Perve torjui loistavasti Loukolan laukauksen lopussa ja näin tasoitusmaali jäi Reiskan syliin !!

 Näyttämöllä oli välillä tungosta, päivän aikana pelattiin kaikkiaan 28 ottelua. Pelaajia mukana lähemmäs 60 !!

 Kivipekka meinas silmänsä pudottaa kun Reiska venyttää. Pekka tuumas että Reiska saa pelata aina maalissa niin järkyttynyt Peku oli;;;=)

 Mäkkäri näyttää komiaa suuvärkkiä,,,ei näkyny yhtään reikää,,,AP suunnittelee jo seuraavan ottelun taktiikkaa,,,Jyri miettii mitä jos voitetaan koko turnaus,,,ei kait me ny ;=)

 Harju seuraa tarkkana että oli käsivirhe !!

 Olli esittää että kuinka annetaan sisäsyrjäpotku,,,muut seuraa silmä tarkkana,

 Turnauksen järjestäjäkin päässyt kuvaan ,,;=) Kiitokset kuvanottajalle !!

 NYT OLI VAUHDIKAS KUVA SIINÄ MENNÄÄN EIKÄ MEINATA,,,OTTELU KANTA KAUHAVA VASTAAN AMOR SEXO,,,NIIN HIENOSTI MENNÄÄN LINJASSA ETTÄ !!

 Mullit vastaan Sexo,,ottelu päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen 3-3 lukemiin. Juuso Lingren tuomitsi kylmähermoisesti

PISTEPÖRSSI

M

S

YHTEENSÄ

MIKKO PELLINEN

9

6

15

ARI-PEKKA VÄLJÄ

9

4

13

MATTI LOUKOLA

7

4

11

JUHO PUROAHO

5

5

10

VILLE TUOMAALA

4

6

10

ANTTI PALOHUHTA

8

1

9

HENRI RINTALA

3

6

9

JESSE MIKKOLA

1

8

9

SAMI MÄENPÄÄ

7

1

8

OSKARI AUNULA

6

2

8

JANI PAALANEN

5

3

8

JUHO MÄKI-MAUNUS

4

3

7

JUHA-MATTI SARKARANTA

4

3

7

ANTTI PELTOLA

5

1

6

RONI LINDHOLM

4

2

6

TOMMI MÄKI

2

4

6

ANTTI HAKALA

4

1

5

TEEMU HAAPALA

3

2

5

EEMELI YLITALO

4

0

4

VALTTERI PATANA

3

1

4

SEPPO INNANEN

3

1

4

PENTTI PITKÄRANTA

2

2

4

JUHA KIVIKANGAS

2

2

4

HENRI MATTILA

2

2

4

MATTI RAJANIEMI

1

3

4

SAMI PAALANEN

3

0

3

ANTTI JÄRVINEN

3

0

3

LAURI JÄÄSKELÄINEN

3

0

3

SAMULI NAHKALA

2

1

3

TUOMO RINTALA

1

2

3

JYRI ALA-PIIRTO

1

2

3

OLLI KANKAANPÄÄ

2

0

2

JUUSO MIKKOLA

2

0

2

TATU IHANAMÄKI

2

0

2

MIKKO HUHDANPÄÄ

2

0

2

VILLE KANKAANPÄÄ

2

0

2

ARI MÄENPÄÄ

2

0

2

JUSSI TUOMAALA

1

1

2

ALEKSANTERI PERÄLÄ

1

1

2

JONI PIRTTINEN

1

1

2

JOONA LINGREN

1

1

2

JUKKA MÄKELÄ

1

1

2

JANI EKOLA

1

1

2

JOANNA MIKKOLA

1

0

1

JUKKA ERKINHEIMO

1

0

1

MIKKO PENNINKANGAS

1

0

1

LAURI SAARIJÄRVI

1

0

1

PEKKA JÄRVINEN

0

1

1

JOONA MIKKOLA

0

1

1

ANTTI ISOMÄKI

0

1

1

JOONAS MATTILA

0

1

1

TERO YLIKOSKI

0

1

1

RISTO KUJANEN

0

1

1

PEKKA KIVIKANGAS

0

1

1

 

 MIKKO PELLINEN VEI PISTEPÖRSSIN VOITON JÄLLEEN. ONNITTELUT !!